Uhkaako Muuramea liittyminen Jyväskylään? Milloin Muurame liittyy Jyväskylään? Näitä kysymyksiä on kuullut runsain mitoin vaalien alla. Itsenäinen Muurame uuden Jyväskylän keskellä herättää ajatuksia suuntaan ja toiseen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Muurame säilyttää itsenäisyytensä. Jyväskylään liittymisestä ei olisi nykyisessä tilanteessa mitään hyötyä. Jyväskylä tuottaa palvelut kalliimmalla hinnalla kuin Muurame. Miksi alkaisimme maksamaan palveluistamme korkeampaa hintaa, jos ei ole pakko.
Kuntaliitoskeskustelussa menevät usein puurot ja vellit sekaisin. On hyvä palata ajassa taaksepäin. Keväällä 2007 Jyväskylän johto vaati maakuntalehdessä Suur-Jyväskylän muodostamista, johon Muuramenkin pitäisi liittyä. Perusteeksi oli lainattu liiketaloustieteen termi “kilpailukyky”. Uusi Suur-Jyväskylä parantaisi Jyvässeudun ja koko Keski-Suomen kilpailukykyä. Harvoin on kuullut näin osaamattomia ja lyhytnäköisiä perusteita. Kunta ei ole yritys. Kunnan tehtävä on järjestää lakisääteisiä palveluita. Kun kilpailukyky otetaan termiksi kunnalliselämään, asia on hyvä ajatella loppuun asti. Yritysmaailma voi lähteä hakemaan kilpailukykyä erilaisin keinoin. Tarvittaessa yrityksen kotipaikkaa tai kotimaata voidaan vaihtaa. Kunta on maantieteellisesti rajattu alue. Mitä sitten, jos Suur-Jyväskylä ei ole tarpeeksi kilpailukykyinen. MITÄ SITTEN TEHDÄÄN??? Ulkoistetaanko Suur-Jyväskylä esim.Viroon tai Kiinaan?
Kunnalla pitää olla kilpailukykyä, mutta liiketaloustieteen termejä ei voida suoraan siirtää kunnalliselämään. Muuramella on ollut ja tulee olemaan riittävästi kilpailukykyä kuntasektorilla. Mikään ei kuitenkaan tule Muuramelle ilmaiseksi, menestymisen eteen on tehtävä jatkuvasti työtä.
Toisen flopin kuntaliitoskeskustelussa teki Säynätsalon työväenyhdistys (muistaakseni myös keväällä 2007). Tämäkin floppi tapahtui maakuntalehdessä. Kyseinen yhdistys ehdotti Muuramen Kinkomaan liittämistä Jyväskylään (ei saanut kannatusta Muuramessa eikä Jyväskylässä). Samassa artikkelissa yhdistyksen suulla valitettiin siitä, miten Säynätsalon terveyspalvelut ovat huonontuneet. Eli Säynätsalon työväenyhdistys kertoi, että Jyväskylän reuna-alueilla palvelut ovat huonot. Kiitos työväenyhdistykselle Muuramen hyväksi tehdystä pr-työstä. Lisäksi heidän kannattaisi miettiä viestintään liittyviä sudenkuoppia.
Kunnan itsenäisyys ei ole itseisarvo. Jos kunta ei pärjää itsenäisenä, silloin kuntaliitos on pakko tehdä. Tällä hetkellä Muurame pärjää itsenäisenä kuntana. Kuntaliitoskeskustelu ei ole ajankohtainen Muuramessa.
kotisivuni www.ilvesmaki.net