Uimahallipopulismia Muuramessa

Uiminen puhuttaa Muuramessa, tarkemmin sanottuna Muuramen uimahalli aiheuttaa keskustelua ja kuohuntaa. Viime syksynä uimahallin kunto nousi julkiseen keskusteluun eräässä Jyvässeudulla ilmestyvässä lehdessä. Kyseisessä aviisissa kaksi kunnan työntekijää antoi uimahallin kunnosta kahdenlaista tietoa, ristiriitaista tietoa. Viestinnällisesti kunta kärsi viestintätappion jo tuossa vaiheessa ja tappiot jatkuvat.

Kunnanvaltuutettuna olen koko ajan ihmetellyt tätä meuhkaamista. Asiaa on revitelty aivan riittämiin, eri tahot esittävät omia totuuksiaan. Kannatan julkista keskustelua, mutta keskustelussa on tuotava esille selkeät faktat. Faktojen on perustuttava tällaisissa asioissa tutkimuksiin. Tosiasioiden perusteella asiasta voi muodostua realistinen kokonaiskuva, ilman painetta olla jotakin mieltä.

Luottamuselimissä asian viimeisin huipennus tapahtui joulukuun kunnanvaltuustossa, kun  Sdp:n valtuustoryhmä ehdotti 20 000 euron määrähan lisäämisestä vuoden 2011 talousarvioon uimahallin kuntoselvityksen tekemistä varten. Kyseinen määräraha oli aiemmin torjuttu kunnanhallituksessa. Sdp:n valtuustoryhmän mukaan määrärahalle on perusteet, kunnan virkamiesten mukaan määrärahaa ei tarvita. Eli uimahallin nykykunto tiedetään, joten 20 000 euroa olisi hukkaan heitettyä rahaa. Ketä tällaisessa tilanteessa pitäisi uskoa? Kehen pitäisi luottaa? Olen uskaltanut olla ja uskallan olla viranhaltijoiden kanssa eri mieltä, jos omalle näkökannalleni on selkeät perusteet. Tässä tilanteessa ei selkeitä perusteita tuotu 20 000 euron määrärahalle, joten päätin luottaa asiassa enemmän virkamiesten kuin Sdp:n valtuustoryhmän asiantuntemukseen. Sdp:n valtuustoryhmän esitys hävisi äänestyksessä. Olen tyytyväinen lopputulokseen, lopputulos ei ole uhka uimahallille eikä kuntalaisten palveluille. Uimahallin remontti on kunnan investointiohjelmassa ja etenee sen mukaan.

Sdp:n valtuustoryhmässä lopputulos ei ollut toivottu ja ainakin erästä ryhmän jäsentä asia harmittaa. Nyt maalaillaan kauhukuvia! Kuntalaisten hyvinvointi on uhattuna! Kuntalaisten liikuntamahdollisuudet ovat uhattuna! Tällainen kauhukuvien maalailu on täysin tuulesta temmattua. Samalla vihjaillaan, että uimahallia ollaan ajamassa alas, muut puolueet eivät aja kuntalaisten hyvinvointia jne.  Itse alan kutsua koko tätä uimahallikeskustelua uimahallipopulismiksi. Huipentuma on syytös kuntalaisten hyvinvoinnin torjumisesta ts. kuntalaisten hyvinvointi torjutaan silloin, kun Sdp:n valtuustoryhmän kanssa ollaan uimahalliasiassa eri mieltä. Haluan korostaa, että kuntalaisten hyvinvointi ei ole millään tavoin uhattuna, kun mielestäni yksi turha 20 000 euron määräraha jäi hyväksymättä talousarvioon.

Mitä mieltä olen uimahalliasiasta?

Olen koko ajan korostanut asian laaja-alaisuutta ja korostan edelleen. En vastusta uimahallin remonttia, mutta asian valmistelu ja toteutus pitää olla varmoissa kantimissa. Sapelin kalistelu luomalla uhkakuvia kuntalaisten hyvinvoinnista piittaamattomista kunnanvaltuutetuista ei edistä asiaa millään tavoin. Toivon uimahalliin liittyen seuraavia asioita:

1. Asiasta on käytävä avoin linjakeskustelu kunnanvaltuustossa, pienissä kuppikunnissa käydyt tarinatuokiot eivät ole demokratian kaipaamaa linjakeskustelua.

2. Rahoitus? Remontin kustannusarvio on n. 5 miljoonaa euroa. Valtiolta saadaan luultavasti 10 % tukea. Investointi on Muuramen kunnassa suurin investointi lähivuosina. Miten se rahoitetaan? Velan määrää ei voi enää kasvattaa. Investointi täytyy sovittaa muihin investointeihin. Uimahalli ei ole lakisääteinen peruspalvelu. Kouluille ja päiväkodeille on pakko järjestää tilat, ne ovat lakisääteisiä palveluja.

3. Laaja-alainen keskustelu uimahallin vaikutuksista. Uimahalli ei ole ainoastaan kustannustekijä. Sillä on selkeitä positiivisia vaikutuksia muuramelaisten hyvinvointiin. Eräs tärkeä asia on uimataito, Muuramessa on lapsille laadukkaat uimakoulut. Uimahallilla on myös selkeitä terveysvaikutuksia eri ikäryhmiin. Myönteisiä vaikutuksia löytyy paljon ja niistä on keskusteltava.

4. On myös keskusteltava vaihtoehdosta, jossa Muuramessa ei olisi uimahallia. Mitä se tarkoittaisi?

Kaipaan laaja-alaista keskustelua. En kaipaa juupas-eipäs-väittelyä.

Mika Ilvesmäki
pappamopoilija
Muuramen kunnanvaltuuston 2. vpj

 

 

This entry was posted in Kunnallispolitiikka, Kuntatalous, Palvelutuotanto. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s