Politiikassa olen ensisijaisesti ryhmäpelaaja, asioita hoidetaan ja asioista päätetään yhdessä. Uskallan kuitenkin olla tarvittaessa eri mieltä ja uskallan myös pitää oman mielipiteeni loppuun asti. Jos jostain asiasta on eri mieltä, se pitää pystyä perustelemaan yhteisen hyvän nimissä. Kunnallispolitiikassa olen tarvittaessa äänestyttänyt asioista ja myös silloin tällöin on tullut kirjattua eriävä mielipide. Kannatan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä julkista kansalais- / kuntalaiskeskustelua. En pelkää esittää näkemyksiäni julkisuudessa, tosin paikallistasolla tietyt poliittiset tahot eivät tykkää julkisesta keskustelusta. Luottamuselimet ovat kuitenkin vain ja ainoastaan kuntalaisia varten ja kuntalaiset on saatava vahvemmin mukaan keskusteluun päätettäessä yhteisistä asioista.
- Muuramen kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja 2010-
- Muuramen kunnahallituksen jäsen 2009
- Muuramen kunnanvaltuuston jäsen 2005-
- Muuramen kunnan sosiaalilautakunnan jäsen 2005-2008
Tietoisesti en ole halunnut haalia enempää luottamustehtäviä. Elämän muut osa-alueet vaativat runsaasti aikaa, erityisesti aikaa pitää olla omille lapsille.
Työni kautta olen jäsenenä Keski-Suomen seurakuntien IT-aluepalvelukeskuksen johtokunnassa vuosina 2010-2011. Aluepalvelukeskusta valmisteelleen ohjausryhmän jäsenenä toimin vuoden 2009.